Asetusten mukainen rakennusimuri

 

 

 

Mistä on kyse?


AVI eli aluehallintovirasto tiedotti vuoden 2024 alussa, että kvartsipölylle altistavassa työssä käytetään H-luokan kohdepoistoimuria tai muuta riittävällä suodatuskyvyllä varustettua kohdepoistolaitteistoa, joka on tarkoitettu syöpävaarallisten pölyjen käsittelyyn. Asetus vaikuttaa erityisesti talonrakennusalalla työmaiden pölyntorjuntaan. Siinä määritellään vastuita ja toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan työmailla työskentelevien ja käyvien terveyttä ja turvallisuutta. Voit perehtyä itse tiedotteeseen täältä.

 

Miten hommat muuttuivat


Aiemmin AVI oli määritellyt, että "rakennustyömaille edellytetään käytettävän kohdepoistolaitteita, joiden luokitus on luokkaa M/H tai muu riittävällä suodatuskyvyllä varustettua kohdepoistolaitteistoa". Uusin asetus siis tiukensi pölynpoiston kriteerejä, jolloin voidaan tulkita, että M-luokkaimurit eivät enää ole rakennustyömaakäytössä asetusten mukaisia.

 

Mitä nämä M- ja H-luokat tarkoittavat?


Koneiden luokitukset perustuvat kansainvälisiin standardeihin. Sillä sertifioidaan koko kone, eli kyse ei ole pelkistä suodattimista. Myös suodattimilla on omat luokituksensa, mutta ei paneuduta siihen nyt. Erilaiset pölyt jaotellaan kolmeen luokkaan:

L-luokka (low hazard): Havupuuroskien ja -pölyn, kalkki- ja kipsipölyn poisto

M-luokka (medium hazard): Puu- ja muovipölyn, maalihiukkasten sekä keramiikkapölyn poisto

H-luokka (high hazard): Terveydelle vaarallisten aineiden, kuten asbestipölyn, kvartsi- ja betonipölyn sekä homeen poisto


Jos omistat Pullman Ermator rakennusimurin S13, S26, S36, DE110SH, DE110H, DE120H tai Starmix ISC H-1625 SAFE PLUS rakennusimurin ja käytät alkuperäisiä suodattimia, sinulla on automaattisesti H-luokan imuri. Imurisi suodattimet ovat DOP-testattuja ja -hyväksyttyjä. Mutta, kuten aiemmin totesimme, kyse ei ole pelkistä suodattimista. H-luokkaan liittyy myös pölytön käsittely, joka Pullman Ermator -imureissa toteutuu Longopac-pölynkeräysjärjestelmällä. Käyttäjä ei joudu kosketuksiin, eikä hengitä pölyä, sillä pussi suljetaan ennen kun se otetaan pois imurista. Voit lukea tarkemmin Pullman Ermator -imureiden luokituksista täältä.

 

Mistä tiedän, mihin luokkaan imurini kuuluu?


Imurin kyljessä on isohko standardoitu, raidallinen tarra, jossa lukee selkeästi, mihin luokkaan se kuuluu. Jos tarra on kulunut, voit selvittää maahantuojalta laitteen luokitusta ja tilata uuden tarran.

 

Luuletko silti, että sinulla on H-luokan imuri?


Pelkkä H-luokasta kertova tarra imurin kyljessä ei kerro koko totuutta. Kun katsot esimerkiksi autoa päältä päin, et voi koskaan olla aivan varma, minkälaisella koneella se on oikeasti varustettu tai mitä osia siihen on tai ei ole vaihdettu, ennen kuin avaat konepellin. Samalla tavalla imuriin voidaan vaihtaa osia ja etenkin suodattimia. Pullman Ermator imurit kuuluvat H-luokkaan ainoastaan alkuperäisillä suodattimilla. Jos imuriin vaihdetaan testaamattomat, eritasoiset suodattimet, kokonaisuus ei enää kuulu H-luokkaan.

 

Asetusten mukaiset imurit löydät täältä:

H-luokka:
Pullman Ermator S13
Pullman Ermator DE110SH

Pullman Ermator DE110H 
Pullman Ermator S26
Pullman Ermator DE120H
Pullman Ermator S36
Starmix ISC H-1625 SAFE PLUS