Liikuntatilojen siivous
23.9.2020
Kuvassa näkyvä Olympiastadion on yksi Suomen reilusta 7000:ta sisäliikuntapaikasta. Liikuntapaikoilla on paitsi sosiaalinen, myös kansanterveydellinen merkitys ja siksi niiden kunnossapito ja siisteys on tärkeää. Joskus tosin sisäliikuntapaikkojen lattiamateriaalit aiheuttavat päänvaivaa siivoajille tai lähinnä siivouskoneiden käyttäjille. Tämän huomasimme jälleen kerran, kun toimitimme Palmian siivoamalle, uudelleen avatulle Olympiastadionille Tennant T7 yhdistelmäkoneita.
Miksi Palmia valitsi juuri Tennant T7 yhdistelmäkoneet?
Olympiastadion on jälleen avattu yleisölle ja historiallisen kohteen siivouksesta vastaa Palmia. "Stadikan ylläpitosiivous on jo hyvässä käynnissä, mutta työnkuva saattaa kuitenkin muuttua, kun tilojen vakiovuorot pyörähtävät käyntiin", kertoo Palmian palveluesimies Terje Avikson.
Siivottavaa alaa onkin melkein tuplaten enemmän kuin ennen remonttia. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin yhtä asiaa lukuunottamatta. Juoksuradoille tyypillinen Mondo-alusta aiheutti yhdistelmäkoneille ylitsepääsemättömiä haasteita lattian kitkaisuuden vuoksi.
Palmia testasi monia siivouskonemerkkejä ja -malleja ja lopulta vain Tennant T7 yhdistelmäkoneet toimivat kohteessa. Ovatko kyseiset yhdistelmäkoneet siis aivan yliluonnollisia? Eivät tietenkään, kyse on vain koneen suorituskyvystä, kuten alta voit lukea.
3 tärkeää seikkaa liikuntatilojen koneellisesta siivouksesta
1. Koneen valinta riippuu urheilijoiden käyttäytymisestä
Siivouskoneita valittaessa ei voidakaan aina sanoa suoraan pelkän lattiamateriaalin perusteella kannattaisiko kohteeseen valita lautas- vai sylinteriharjakone. Liikuntatiloihin, joissa pestäville alueille kantautuu paljon irtoroskaa, valitaan tyypillisesti sylinteriharjakone, kun taas pelkkiin pölyäkerääviin tiloihin lautasharjakone on paras vaihtoehto. Koneen valinta riippuukin esimerkiksi siitä, kantavatko urheilijat ulkovaatteitaan ja -kenkiään salin tai hallin puolelle, vai jäävätkö irtoroskat siivottavan alan ulkopuolelle.
2. Pehmeän lattiapinnan ongelma
Juoksuradat ovat tasaisen elastisia, jotta juoksijat saisivat jalkansa liikkumaan mahdollisimman nopeasti ja kolmiloikkaajat pääsisivät kimmoisilla hypyillään mahdollisimman pitkälle. Monet sisäurheilulattiat ovat niin ikään joustavia, jotta ne vaimentaisivat iskuja ja ääntä sekä vähentäisivät rasitusta.
Pehmeä lattia saattaa olla monen salibandypelaajan tai käsipalloilijan suosikki, mutta siivouskoneet eivät varsinaisesti ole sen parhaita kavereita. Pehmeät lattiat vaativat nimittäin vetomoottorilta tehoja. Lisäksi kitkaisen lattiapinnan ja painavan siivouskoneen väliin muodostuu valtava kitka, joka kuormittaa siivouskoneen harjamoottoria. Siivouskoneissa onkin onneksi rajoittimet, jotka kitkan käydessä liian suureksi eivät yksinkertaisesti toimi. Jos olet havainnut tällaisia ominaisuuksia joissain kohteissasi, voit tilata meiltä Palmian tavoin koekäyttöön Tennant T7 yhdistelmäkoneen, joka on kuin tehty liikuntatilojen siivoukseen.
3. Lattian ominaisuuksien säilyttäminen sellaisena kuin on tarkoitettu
Urheilu- ja liikuntatilojen lattiapinnat ovat tarkoituksenmukaisesti juuri sellaisia kuin ne ovat, joko kovia tai pehmeitä, luistavia tai tahmeita. Siivouksessa pinnat pyritään tietenkin pitämään sellaisina ja parhaan ratkaisun tähän tarjoavat yhdistelmäkoneet, jotka eivät käytä pesuaineita. Esimerkiksi Tennantin ecH2O-sähkömuuneltu vesi puhdistaa lähes kaikissa kohteissa yhtä tehokkaasti kuin pesuaineet, mutta ei jätä pesuainejäämiä. Pesemmehän aina hiuksistakin pois shampoot viimeistä pisaraa myöten, emmekä haluaisi laittaa päällemme vaatteita, missä yhä olisi pesujauhetta. Jos urheilutilojen epätasaisiin lattiapintoihin jää pesuainetta, sillä on kaksi haittavaikutusta:
- Pesuainejäämät toimivat liikkuvana partikkelina kengän ja lattian välissä, jolloin lattiapinta ei ole enää yhtä pitävä kuin ennen, vaan tuntuu liukkaammalta.
- Epätasaista lattiapintaa on vaikeaa kuivata kauttaaltaan niin, että kaikki pesuaineet saataisiin kerättyä pois. Siksi osa kemikaaleista jää pieniin rakoihin tai kuoppiin ja saattaa ajan kuluessa alkaa mm. muuttaa lattiapinnan väriä.